Diary of a dope fiend

CHECK THIS OUT, DUDES!

2010-02-20T18:26:01+02:00

Ei niin pelottavia muutoksia

2009-11-25T16:11:01+02:00

Joo tosiaan, kyllä siitä mahdollisesta sikainfluenssasta ollaan nyt parannuttu ja hengissä sekä hyvissä voimissa ollaan edelleen. Repikääpä siitä paniikin valtaamat kansalaiset. Täällä sitä ollaan vielä. Terveen elämästä on saatu nauttia tässä jo kaksi viikkoa eikä minkään näköisistä jälkitaudeista näy häivääkään. Että jos se sitä oli, sitä sikainfluenssaa, niin se kai oli nyt siinä. Ai muuta asiaa? Kyllä. Kaksilahkeisiin liittyvää? Kyllä, näin on. Aikaisempia kirjoituksia lukiessa tulee mieleen, että mun miesasiat ei oikein ole koskaan ottanut sujuakseen. Ja tämä on kyllä harvinaisen totta. Ehkä se, että en joskus ole lähettänyt jotain onnetonta ketjukirjetä sähköpostin välityksellä eteenpäin, on aiheuttanut huonon tuurini tässä asiassa. Olisiko kannattanut lähettää? Itse asiassa ei. Nyt nimittäin menee lujaa, viimeinkin! Minä, ehkä kaikista ikäisistäni ikisinkuista sinkuin olen jotakin kautta ajautunut seurustelemaan! Voi olla, että olen maininnut jotain kyseisestä häiskästä tännekin, mutta enpä ole luultavasti kovin paljoa ehtinyt. No tämä jätkä, me tutustuimme tuossa ehkä vähän päälle kuukausi sitten oikeasti ja meillä vaan alkoi synkata. Pidämme hyvin paljon samoista asioista, samasta musiikista, samoista elokuvista ja jopa pukeudumme jokseenkin samalla tavalla. Kumpikin tupeeraa tukkaa niin ylös kuin mahdollista ja kaikenmaailman hiluja ja huiveja roikkuu joka paikasta. Jokatapauksessa, aloimme sitten nähdä enemmän ja siinähän sitä alkoi pikkuhiljaa ihastua kunnolla ja... No, tässä sitä nyt ollaan. Onnesta soikeana ja iloisena viimeinkin. Saa nähdä, kyllä kai tästä jotain tulee...

-Coma White

Kuumetta pukkaa edelleen

2009-11-12T23:46:01+02:00

Vielä minussa henki pihisee, vaikka olenkin ollut aikamoisen heikossa kunnossa nyt tämän päivän. Sikaflunssaa? Ehkä. Vaan vielä mennään eteenpäin, niinkuin mummo lumessa, vai miten se oli. Aika paljon on pitänyt napsia taas särkylääkkeitä, sillä kuume on taas alkanut hieman nousta yli 39 ja eilen illalla alkoi mieletön päänsärky, joka ei ole loppunut itse asiassa vieläkään. Ongelmahan tässä on se, että aina kun tulee sellaine hetkellinen hyvä olo, niin sitä piristyy ja alkaa hyöriä ja pyöriä ja hommailla kaikenlaista, mikä totta kai rasittaa ja oho, kohta sitä ollaan taas pedin pohjalla entistä paskemmassa kuosissa. Joten voispa melkeen yrittää ottaa suht. rauhallisesti huomisen päivän ja katsoa, miten se vaikuttaa asiaan. Jospa sitä tästä kohta tervehtyis. Sitten taas yksi asia, mikä on nyt tässä kokoajan ärsyttänyt, on se, että kukaan mun kavereista paria poikkeusta lukuunottamatta, ei ole vaivautunut ottamaan yhteyttä ja kysymään, että miten mä voin. Okei, mä en nyt oleta, että heti kun meikäläinen on sairas niin joka tuutista pitäisi puskea parane pian-kortteja ja joka Irma alkaisi suunnilleen luovuttamaan mulle jo elimiään, mutta kyllä siitä ihmeesti piristyisi, jos joku nyt vaikka vaivautuisi soittamaan ja kysymään, että mitenkäs sitä voidaan. No onneks on yksi, joka jaksaa sellaistakin vaivaa nähdä ja se on kuin ihmeen kaupalla juurikin se sama kaksilahkeinen, josta puhuin tuossa muutamaa merkintää aikaisemmin. Että hajotkaa siihen, hah! No, se siitä. Ja sitten aiheesta kukkaruukkuun: Mulla on ollut nyt tässä sairauden aikana aivan helvetin vahvoja kummia mielihaluja. Kokoajan tekee mieli jotain. Tällä hetkellä tekee aivan hulluna mieli valkosipulipatonkia. Että sellasta. Ehkäpä se kuuluu asiaan. Nähdään, ellei tulla sokeiksi!

Nöf nöf: Coma White

H1N1?

2009-11-11T21:09:01+02:00

Sitä on nyt kaksi päivää vietetty ihan täällä sängyn mutkassa. Kuumetta on ja se sahailee ylös ja alas. Nenä tukossa ja päätä särkee jatkuvasti niinkuin viimeistä päivää. Onneksi buranalla saa tilapäisesti kivut turrutettua ja kuumetta laskettua. Mutta vielä on selvittämättä, että mikä bakteeri minussa riehuu. Näillä ajoillahan on itse asiassa pakko pelätä sitä sikainfluensaakin, mutta en viitsisi ruveta kuitenkaan panikoimaan. Rokotusta en ole ottanut, ja vaikka tämä sitä pelättyä possunuhaa sitten onkin, niin sitten on. En ala katumaan sitä, että en jäädyttänyt persettäni tuolla kadulla piikkiä jonottamassa. Siinähän sitä varmimmiten sairastuu. Ja tämä nyt tuskin kuitenkaan sitä on, mutta onhan tuo nyt vähintäänkin järkevää ottaa senkin mahdollisuus huomioon, ellei halua ihan typeräksi heittäytyä. Eivät ole mitään maailman mukavimpia nuo sikainfluenssan jälkitaudit. Anyways, toivottakaapa mulle pikaista paranemista, ei kait mulla muuta tällä kertaa!

- Coma White

Kumma kun uskaltaa hymyillä

2009-10-05T18:16:01+03:00

Jännää. Aloin tänään muistella sitä aikaa, kun aloitin ylä-asteen nykyisessä koulussani aivan uudessa ympäristössä, uudet ihmiset ja uudet kuviot ympärilläni. Muistan mitä ajattelin luokkatovereistani. Ajattelin, että ei voi olla totta. Ei voi olla totta. Tuollaisia hemmetin idiootteja koko porukka. Vähänpä katsoin peiliin niinä aikoina, mutta joka tapauksessa. Kasiluokalla sain sitten hyvän ystävän eräästä luokkamme tyypistä ja olimme aika todella läheisiä. Ajattelin, että meidän ystävyytemme on vasta aluillaan ja se tulee kestämäään. Jokatapauksessa nyt näyttää taas vähän siltä että ei voi olla totta. Tämä kyseinen henkilö, jota voimme kutsua vaikkapa nimellä Anni, on alkanut käyttäytyä erittäin naiivisti. Hän suuttui minulle tässä viime viikon tiistaina jostain todella, siis todella mitättömästä asiasta. Ja hän on edelleen vihainen! On ollut lähinnä huvittavaa katsella nämä viime päivät, kuinka hän leuhkana nakkelee niskojaan ja katselee minua alaspäin. On ollut loistavaa viihdettä seurata tilannetta ja sitä, miten hänen otsaansa on suurinpiirtein tatuoitu, että "Minähän EN anna periksi tässä asiassa!" Välimme ovat siis lievästi sanottuna tulehtuneet ja varmaan typerää kyllä, tämä on meidän pisin riitamme ja täysin mitättömästä syystä. Oudointa on, että tilanne ei kiusaa minua tippaakaan. Itseasiassa minä nautin siitä. Minusta tuntuu että tämä mitätön juttu on jollain tavalla kohtalon määräämää. Että meidän ei kuulukaan olla ystäviä. Olen varma, että saamme tämän sovittua, mutta luulen että se on avannut silmäni hänen suhteensa ja pakottanut minua näkemään, kuinka lapsellinen hän vielä itseasiassa on. Tänään talsiessani kouluun vittumaisessa lumisateessa, huomasin että olen päättämässä peruskouluani ja aikaani Pohjankartanon yläasteella, mutta jollain tapaa olen jälleen alkupisteessä. Ympyrä on sulkeutumassa. Mutta muutakin uutta on tapahtunut. Positiivista tällä kertaa! Eräs tyyppi on selkeästi alkanut osoittaa kiinnostustaan minua kohtaan. Eräs tyyppi jota itsekin pidän varsin mielenkiintoisena ja vähintäänkin tutustumisen arvoisena tyyppinä. Täältä voi siis varmasti päästä jyvälle siitä, miten tilanne etenee, vaikka se onkin vielä hyvin alkuvaiheessa...

Jatkoa odotellessa: Coma White

Back to basics

2009-08-19T20:23:01+03:00

En tiedä johtuuko se koulun alkamisesta vai mistä, mutta ei jaksa. Ei jaksa mitään tehdä. Kouluunkin pitäisi panostaa hulluna, kun on peruskoulun viimeinen luokka kuitenkin menossa, mutta kun ei ole koskaan tottunut tekemään periaatteessa mitään koulun eteen niin tällainen ihan perus työmääräkin tuntuu varsinkin näin alkuun aika raskaalta. Tuskin maltan odottaa sitä koetulvaa, mikä on auttamatta edessä jossain vaiheessa. Plus vielä kaikki esitelmät ja täysin turhanpäiväiset projektit, joista ei ole mitään hyötyä ja jotka vaan lisäävät stressiä. Lisäksi minun ja siskoni välit ovat vähän huonontuneet. Ja vähän on hyvin lievästi ilmaistu. Toisin sanoen tuskin puhumme toisillemme nykyisin. Ja jos puhummekin, me vaan vittuilemme toisillemme. Tosi mukavaa. Ja kaikki johtuu vaan siitä yhdestä hemmetin pyörästä. Niin siis olin päissäni, lainasi luvatta siskoni pyörää, hajotin sen ja sitten se vielä varastettiin. Kaikki tuntuvat olevan sitä mieltä, että sisko ylireagoi pahasti (onhan se nyt jo viikon haistatellut mulle päivittäin) ottaen huomioon, että se oli vahinko. Paitsi tietenkin vanhemmat, jotka osoittaa mua syyttävällä sormellaan kilvan systerin kanssa. Voitte vaan arvata miten mukavaa tämä kotona oleskelu nykyään on. Aivan ihanaa tosiaan. Lisäksi musta tuntuu, että eräs henkilö vasten kaikkia mun tahtojani ja järjen ääntä saa mun sydämen heittämään kuperkeikkaa. Ja taas mennään... Mutta mä tiedän, että se on just pahin mahdollinen vaihtoehto. Ei tippaakaan uskollinen ja just sellanen... paha. Ehkäpä just siksi. Ehkäpä. Onhan sen kanssa tullut jotain säädettyä, mutta ei mitään vakavaa. Enkä mä mitään vakavaa todellakaan halua. Se on sellainen... päiväuni. Että sellasta. Että voitte olla huoleti, ei tule mitään helvetin masentavaa purkausta tänne tästä jätkästä. Ei tosissaan.

Yours: Coma White

Sinkkuelämää

2009-08-10T00:54:01+03:00

Sinkkuna olo on oikeasti mahtavaa. Saa tehdä mitä tahansa vailla pienintäkään omantunnon kolkutusta ja sitä on niin vapaa. Ehkä mulla ei ole sitä tuttua ja turvallista kainaloa, mihin voi aina käpertyä kun tahtoo, mutta hyvin mä pärjään omillanikin. Mun ei nimittäin tarvitse kuunnella ikinä mitään mustasukkaista pajatusta. Aivan, sinkkuna oleminen on mahtavaa, ongelma on se, että kaikki mun ystävät seurustelevat! Kenelläkään ei ole ikinä aikaa, jäät aina yksin suunnitelmiesi kanssa, koska kaikilla kavereillasi on liian kiire kiehnätä kultansa kainalossa. Ja sittenkin, kun heillä joskus on sinulle hieman aikaa, he vaan höpöttävät ummet lammet omista kultsihanipuppelihuppeleistaan. Ihan niinkun kiinnostaisi? Eivaan sori, mutta oikeesti. Sitten kun tulee joskus sellainen about hengenvedon mittainen tauko, niin silloin sitä päivitellään että: "Voi sua raukkaa parkaa, kun sulla ei ole ketään! Voi kamala, kyllä me sulle joku hommataan! Kyllä sä vielä jonkun löydät, älä huoli! Kyllä se vielä tulee kun sitä vähiten odottaa! Mäkin aattelin, ettei mua ikinä onnista ja kato missä tilanteessa mä nyt oon..." Ja sitten alkaa se loputon selitys uudestaan. Ärsyttävää, vai mitä? Tämä on mun arkipäivää. Miksei ne oikeesti tajua, että vaikka ne on niin pohjattoman onnellisia siinä siirappisessa elämässään, niin ehkä mä en halua sellaista. Ne on kertakaikkiaan lakanneet yksinkertaisesti uskomasta että yksinkin voi olla ihan jees. Mutta eihän ne sitä tajua. Ei ne voi kuvitellakaan elävänsä ilman sitä täydellistä kultaansa. Voisi kuvitella kaiken tämän perusteella, että mä olen kateellinen, mutta ehei. Mä olen vahingoniloinen.

Lopen kyllästynyt: Coma White

Kaikkea sitä...

2009-07-04T01:17:01+03:00

Mua raivostuttaa. Miten vitussa se voi tehdä noin?? Tän on pakko olla jotain todella, TODELLA huonoa pilaa. Ei vittu, nyt mä tarvitsen kaljan... Mulla nimittäin kiehuu jo hiukan ylitse. Mä ymmärrän, että sillä on kipeä ero takana. Mä ymmärrän, että se ei pysty etenemään nopeasti. Mä ymmärrän, että se ei pystykään siihen. Mä ymmärrän, että se tarvitsee aikaa olla yksin. Mutta mä en tosiaankaan ymmärrä, että kuukauden päästä sillä on jo toinen. Yhtäkkiä se pystyykin olemaan jonkun kanssa ja yhtäkkiä kaikki onkin vallan mainiosti! Voi että mua raivostuttaa!! Ei se, että sillä on toinen. Ei se, että olisin mustasukkainen. Vaan se, että mua vituttaa niin paljon kun mua on taas kustu silmään ja vittu tässä mä nyt olen ja tunnen itseni todella, todella typeräksi. Miksi se ei vain voinut sanoa suoraan, miten asiat on. Että sen mielestä meidän juttu ei toimi, tai mikä se oikea syy nyt olikaan, mä tuskin saan koskaan tietää sitä. Miksi? Se olisi loppupeleissä kuitenkin sattunut paljon vähemmän kuin se, että mä saan nyt myöhemmin tajuta että mulle on taas jauhettu täyttä hevonpaskaa. Haista vittu! Luuletko, että mä en vittu tajua?? Saatana että mua ottaa päähän. Mulle olis ihan sama vaikka se olis keränny vitun haaremin vaikka heti seuraavana päivänä, mutta vittu pitikö keksiä joku helvetin pumpulin pehmeä sepitys sen peitoksi, että se ei vaan halunnut olla mun kanssa, jostain syystä? Helvetin rasittavaa!

- Coma White

Huomenta...

2009-06-17T00:26:01+03:00

Mulla on eräänlainen shokkihoito menossa. Antakaapas kun selitän... Kaikkihan te tiedätte ne biisit, jotka tuovat mieleen kaikki ne muistot ja saavat teissä aikaan mielettömän tunnekuohun, itkunpurskahduksia, pahaa mieltä...? Mulla on sellainen biisi tässä soimassa. Ja täysillä. Ajattelin, että jos kuuntelen tämän tarpeeksi monta kertaa peräkkäin, se ei satu enää. En edes pysy enää laskuissa mukana mutta kyllä tämä ehkä tästä, vaikka tuleekin vain paha olo... Hullun hommaa.

Jonkin aikaa on nyt kulunut tuosta edellisestä kirjoituksesta. Jatkan edelleen mun sairasta hoitometodiani ja haluan, että te tiedätte miten mä edistyn...

Mulla on helvetin paha olla. Kaikki ne muistot vaan pyörii mun mielessä, mä haluan ne ulos. Mä hoen itselleni kokoajan sitä tosiasiaa, että se on nyt ohi ja mä en voi vaikuttaa siihen mitenkään. Mun pitää jatkaa, jatkaa, jatkaa... Tää on niinkuin jotain manaamista. Jumalauta, sairasta sellaista.

Ehkäpä tämä tehoaa, moikka. -Your Coma White

Jaksanko...?

2009-05-21T22:17:01+03:00

Jaksanko mä enää? Pitäiskö mun? Kaikki te vaan menette pois. Mutta siinähän menette. Hylätkää vaan... Kaikki hajoaa käsiin. Mä hajoan itsekin. Yritän korjata tilannetta mutta rikon kuvioni vain pahemmin. Johtuuko se musta, susta vai jostain ihan muusta? Kelaan kaikkia muistoja päässäni. Mihin ne menivät? Laitan stereot kovemmalle. Yritän hukuttaa ajatukseni siinä onnistumatta. Haluaisin vain mennä ulos ja kirkua. Huutaa koko maailmalle, potkia se paskaksi. Mutta istunkin täällä. Istun yksinäni. Puhelin ei soi, ei koskaan. En halua tietää mitä tämä lopulta tekee mulle. Mä en uskalla ajatellakaan. Mä olen yksin, oikeasti. Mun ei tarvisi olla, mutta mä olen. Ja kaikki on niin tyhjää... Juuri kuin sain koottua itseni, se tuli ja rikkoi mut uudelleen. Ja mä olen hauras, aina vain hauraampi...

Katso kuinka mä katoan...

- Coma White