Niin en tosiaankaan tiedä. Että jaksanko. Emme ole oikeastaan jutelleet kertaakaan kunnolla joululoman jälkeen. Masentavaa. Mutta oikeesti, miksi? Onko tämä mun vika vai... kenen? Mitä tapahtuu? Mä en oo nykyään juurikaan perillä edes omista asioistani. Tää on vaan niin saatanan turhauttavaa, oikeesti. (Huom, jos et tiedä kenestä puhun, lue aikaisempia kirjoituksia, urpo.) Mulla olis niin paljon muutakin ajateltavaa, niin paljon muutakin tehtävää, mutta en pysty oikeestikaan keskittymään mihinkään muuhun. Aina joskus viikonloppuisin tuntuu hyvältä ja on sellainen fiilis että no en mä sitä nyt oikeestikaan mihinkään tarvi ja tulee sellainen olo niinkuin olisin you know päässyt yli. Mutta heti, kun tulen takaisin kouluun ja näen sen uudestaan, niin siinä se. Kaikki muistot ensinnäkin heti tulvii mieleen, ne vaan tulee. Ne tuli nytkin. Vaikka yritän olla ajattelematta asiaa, niin mä en voi sille mitään. Kiljubileet, pikkujoulut, kesä, torinranta, korttelihaipakka... Niitä on varmasti satoja! Mä mietin vaan... Että miksi? Olisin varmasti edes vähän iloisempi, jos tietäisin että miksi? Tää on niin ärsyttävää. Sisimmässäni mä tiedän, että tää on ohimenevää. Mä pääsen siitä yli, niinkuin olen päässyt kaikista muistakin. Mutta nyt on joku semmoinen, että mä en oikeesti kykene ajattelemaan, että kaikki voisi vielä kääntyä hyväksi. Mutta on mulla ollut paskempikin fiilis. Kyllä tämä tästä... Kai?

Love U: Coma White