Tyypillistä. Hyvin tyypillistä. Isäni ja hänen vaimonsa ovat olleet konsertissa koko illan. Minä siis vietin perjantai-illan olemalla kotona pikkuveljeni kanssa. Säälittävää. No kuuntelin sitten vinyylilevyjä vallan "kauhistuttavalla" volumella, söin sipsejä ja fiilis alkoi olla ihan jees, kunnes he tulivat kotiin. Ei siinä mitään, muttakun he eivät tulleet yksin. Perässä tuli järjetön liuta isäni vaimon venäläisiä kavereita. Venäläisiä he olivat yksinkertaisesti siksi, koska isäni vaimokin on. Istuin siis ruokapöydässä ympärilläni snobeja, jotka loivat minuun ikäviä katseita. Ok, tyylini on omalaatuinen mutta haloo omapa on asiani. Minulla on irokeesi, käytän välillä ihan vitun outoja kuteita ja niin edelleen. Mutta oikeuttaako se tuollaisen mulkoilun. Pahin oli kamala hienostunut täydellinen perheenäiti, joka puhui Stockmannilta ostamastaan parmesaanijuustosta joka oli kuulemma ollut liian makeaa ja kieltäytyi lasillisesta valkoviiniä. Tämä samainen nainen toi mukanaan tyttärensä. Arviolta suunnilleen minun ikäiseni, yhtä sievistelevä ja mukatäydellinen kuin äitinsäkin. Isäni vaimo yritti tyrkyttää tätä seuraamme. Sulkeuduin omaan huoneeseeni. Ei kiinnostanut. Kuinka monesti olinkaan saanut yrittää viihdyttää kaiken maailman hyypiöitä. Pahimmassa tapauksessa he eivät aina edes puhu suomea, mutta sehän ei ketään kiinnosta, kunhan me "lapset" pysymme poissa jaloista. Kaikki puhuvat. Kokoajan ja aivan äärettömän kovalla äänellä. Muutaman viskin tai valkoviinin jälkeen äänenvoimakkuus vaan lisääntyy. Silloin tällöin olen karannut parvekkeelta tai vessan ikkunasta ulos vapauteen. Voisin kai yrittää hiukan nukkua, mutta saa nähdä miten onnistuu tässä melussa.

- Coma White