Joo tosiaan, kyllä siitä mahdollisesta sikainfluenssasta ollaan nyt parannuttu ja hengissä sekä hyvissä voimissa ollaan edelleen. Repikääpä siitä paniikin valtaamat kansalaiset. Täällä sitä ollaan vielä. Terveen elämästä on saatu nauttia tässä jo kaksi viikkoa eikä minkään näköisistä jälkitaudeista näy häivääkään. Että jos se sitä oli, sitä sikainfluenssaa, niin se kai oli nyt siinä. Ai muuta asiaa? Kyllä. Kaksilahkeisiin liittyvää? Kyllä, näin on. Aikaisempia kirjoituksia lukiessa tulee mieleen, että mun miesasiat ei oikein ole koskaan ottanut sujuakseen. Ja tämä on kyllä harvinaisen totta. Ehkä se, että en joskus ole lähettänyt jotain onnetonta ketjukirjetä sähköpostin välityksellä eteenpäin, on aiheuttanut huonon tuurini tässä asiassa. Olisiko kannattanut lähettää? Itse asiassa ei. Nyt nimittäin menee lujaa, viimeinkin! Minä, ehkä kaikista ikäisistäni ikisinkuista sinkuin olen jotakin kautta ajautunut seurustelemaan! Voi olla, että olen maininnut jotain kyseisestä häiskästä tännekin, mutta enpä ole luultavasti kovin paljoa ehtinyt. No tämä jätkä, me tutustuimme tuossa ehkä vähän päälle kuukausi sitten oikeasti ja meillä vaan alkoi synkata. Pidämme hyvin paljon samoista asioista, samasta musiikista, samoista elokuvista ja jopa pukeudumme jokseenkin samalla tavalla. Kumpikin tupeeraa tukkaa niin ylös kuin mahdollista ja kaikenmaailman hiluja ja huiveja roikkuu joka paikasta. Jokatapauksessa, aloimme sitten nähdä enemmän ja siinähän sitä alkoi pikkuhiljaa ihastua kunnolla ja... No, tässä sitä nyt ollaan. Onnesta soikeana ja iloisena viimeinkin. Saa nähdä, kyllä kai tästä jotain tulee...

-Coma White

Vielä minussa henki pihisee, vaikka olenkin ollut aikamoisen heikossa kunnossa nyt tämän päivän. Sikaflunssaa? Ehkä. Vaan vielä mennään eteenpäin, niinkuin mummo lumessa, vai miten se oli. Aika paljon on pitänyt napsia taas särkylääkkeitä, sillä kuume on taas alkanut hieman nousta yli 39 ja eilen illalla alkoi mieletön päänsärky, joka ei ole loppunut itse asiassa vieläkään. Ongelmahan tässä on se, että aina kun tulee sellaine hetkellinen hyvä olo, niin sitä piristyy ja alkaa hyöriä ja pyöriä ja hommailla kaikenlaista, mikä totta kai rasittaa ja oho, kohta sitä ollaan taas pedin pohjalla entistä paskemmassa kuosissa. Joten voispa melkeen yrittää ottaa suht. rauhallisesti huomisen päivän ja katsoa, miten se vaikuttaa asiaan. Jospa sitä tästä kohta tervehtyis. Sitten taas yksi asia, mikä on nyt tässä kokoajan ärsyttänyt, on se, että kukaan mun kavereista paria poikkeusta lukuunottamatta, ei ole vaivautunut ottamaan yhteyttä ja kysymään, että miten mä voin. Okei, mä en nyt oleta, että heti kun meikäläinen on sairas niin joka tuutista pitäisi puskea parane pian-kortteja ja joka Irma alkaisi suunnilleen luovuttamaan mulle jo elimiään, mutta kyllä siitä ihmeesti piristyisi, jos joku nyt vaikka vaivautuisi soittamaan ja kysymään, että mitenkäs sitä voidaan. No onneks on yksi, joka jaksaa sellaistakin vaivaa nähdä ja se on kuin ihmeen kaupalla juurikin se sama kaksilahkeinen, josta puhuin tuossa muutamaa merkintää aikaisemmin. Että hajotkaa siihen, hah! No, se siitä. Ja sitten aiheesta kukkaruukkuun: Mulla on ollut nyt tässä sairauden aikana aivan helvetin vahvoja kummia mielihaluja. Kokoajan tekee mieli jotain. Tällä hetkellä tekee aivan hulluna mieli valkosipulipatonkia. Että sellasta. Ehkäpä se kuuluu asiaan. Nähdään, ellei tulla sokeiksi!

Nöf nöf: Coma White

Sitä on nyt kaksi päivää vietetty ihan täällä sängyn mutkassa. Kuumetta on ja se sahailee ylös ja alas. Nenä tukossa ja päätä särkee jatkuvasti niinkuin viimeistä päivää. Onneksi buranalla saa tilapäisesti kivut turrutettua ja kuumetta laskettua. Mutta vielä on selvittämättä, että mikä bakteeri minussa riehuu. Näillä ajoillahan on itse asiassa pakko pelätä sitä sikainfluensaakin, mutta en viitsisi ruveta kuitenkaan panikoimaan. Rokotusta en ole ottanut, ja vaikka tämä sitä pelättyä possunuhaa sitten onkin, niin sitten on. En ala katumaan sitä, että en jäädyttänyt persettäni tuolla kadulla piikkiä jonottamassa. Siinähän sitä varmimmiten sairastuu. Ja tämä nyt tuskin kuitenkaan sitä on, mutta onhan tuo nyt vähintäänkin järkevää ottaa senkin mahdollisuus huomioon, ellei halua ihan typeräksi heittäytyä. Eivät ole mitään maailman mukavimpia nuo sikainfluenssan jälkitaudit. Anyways, toivottakaapa mulle pikaista paranemista, ei kait mulla muuta tällä kertaa!

- Coma White

Jännää. Aloin tänään muistella sitä aikaa, kun aloitin ylä-asteen nykyisessä koulussani aivan uudessa ympäristössä, uudet ihmiset ja uudet kuviot ympärilläni. Muistan mitä ajattelin luokkatovereistani. Ajattelin, että ei voi olla totta. Ei voi olla totta. Tuollaisia hemmetin idiootteja koko porukka. Vähänpä katsoin peiliin niinä aikoina, mutta joka tapauksessa. Kasiluokalla sain sitten hyvän ystävän eräästä luokkamme tyypistä ja olimme aika todella läheisiä. Ajattelin, että meidän ystävyytemme on vasta aluillaan ja se tulee kestämäään. Jokatapauksessa nyt näyttää taas vähän siltä että ei voi olla totta. Tämä kyseinen henkilö, jota voimme kutsua vaikkapa nimellä Anni, on alkanut käyttäytyä erittäin naiivisti. Hän suuttui minulle tässä viime viikon tiistaina jostain todella, siis todella mitättömästä asiasta. Ja hän on edelleen vihainen! On ollut lähinnä huvittavaa katsella nämä viime päivät, kuinka hän leuhkana nakkelee niskojaan ja katselee minua alaspäin. On ollut loistavaa viihdettä seurata tilannetta ja sitä, miten hänen otsaansa on suurinpiirtein tatuoitu, että "Minähän EN anna periksi tässä asiassa!" Välimme ovat siis lievästi sanottuna tulehtuneet ja varmaan typerää kyllä, tämä on meidän pisin riitamme ja täysin mitättömästä syystä. Oudointa on, että tilanne ei kiusaa minua tippaakaan. Itseasiassa minä nautin siitä. Minusta tuntuu että tämä mitätön juttu on jollain tavalla kohtalon määräämää. Että meidän ei kuulukaan olla ystäviä. Olen varma, että saamme tämän sovittua, mutta luulen että se on avannut silmäni hänen suhteensa ja pakottanut minua näkemään, kuinka lapsellinen hän vielä itseasiassa on. Tänään talsiessani kouluun vittumaisessa lumisateessa, huomasin että olen päättämässä peruskouluani ja aikaani Pohjankartanon yläasteella, mutta jollain tapaa olen jälleen alkupisteessä. Ympyrä on sulkeutumassa. Mutta muutakin uutta on tapahtunut. Positiivista tällä kertaa! Eräs tyyppi on selkeästi alkanut osoittaa kiinnostustaan minua kohtaan. Eräs tyyppi jota itsekin pidän varsin mielenkiintoisena ja vähintäänkin tutustumisen arvoisena tyyppinä. Täältä voi siis varmasti päästä jyvälle siitä, miten tilanne etenee, vaikka se onkin vielä hyvin alkuvaiheessa...

Jatkoa odotellessa: Coma White