Vielä minussa henki pihisee, vaikka olenkin ollut aikamoisen heikossa kunnossa nyt tämän päivän. Sikaflunssaa? Ehkä. Vaan vielä mennään eteenpäin, niinkuin mummo lumessa, vai miten se oli. Aika paljon on pitänyt napsia taas särkylääkkeitä, sillä kuume on taas alkanut hieman nousta yli 39 ja eilen illalla alkoi mieletön päänsärky, joka ei ole loppunut itse asiassa vieläkään. Ongelmahan tässä on se, että aina kun tulee sellaine hetkellinen hyvä olo, niin sitä piristyy ja alkaa hyöriä ja pyöriä ja hommailla kaikenlaista, mikä totta kai rasittaa ja oho, kohta sitä ollaan taas pedin pohjalla entistä paskemmassa kuosissa. Joten voispa melkeen yrittää ottaa suht. rauhallisesti huomisen päivän ja katsoa, miten se vaikuttaa asiaan. Jospa sitä tästä kohta tervehtyis. Sitten taas yksi asia, mikä on nyt tässä kokoajan ärsyttänyt, on se, että kukaan mun kavereista paria poikkeusta lukuunottamatta, ei ole vaivautunut ottamaan yhteyttä ja kysymään, että miten mä voin. Okei, mä en nyt oleta, että heti kun meikäläinen on sairas niin joka tuutista pitäisi puskea parane pian-kortteja ja joka Irma alkaisi suunnilleen luovuttamaan mulle jo elimiään, mutta kyllä siitä ihmeesti piristyisi, jos joku nyt vaikka vaivautuisi soittamaan ja kysymään, että mitenkäs sitä voidaan. No onneks on yksi, joka jaksaa sellaistakin vaivaa nähdä ja se on kuin ihmeen kaupalla juurikin se sama kaksilahkeinen, josta puhuin tuossa muutamaa merkintää aikaisemmin. Että hajotkaa siihen, hah! No, se siitä. Ja sitten aiheesta kukkaruukkuun: Mulla on ollut nyt tässä sairauden aikana aivan helvetin vahvoja kummia mielihaluja. Kokoajan tekee mieli jotain. Tällä hetkellä tekee aivan hulluna mieli valkosipulipatonkia. Että sellasta. Ehkäpä se kuuluu asiaan. Nähdään, ellei tulla sokeiksi!

Nöf nöf: Coma White